keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Kauluribuumi jatkuu

Vielä sain aikaiseksi kaksi kauluria samalla mallilla. Tuo kaulan resoriosuus on sellaista aivotonta neulottavaa että sitä voi neuloa missävain. Pitsiosuus vaatii vähän mallin seurantaa vaikka sen jo melkein osaan ulkoa.
Nämä on neulottu noista vyötteiden osoittamista langoista ja molemmat ovat kaulalle ystävällisiä. Riippuu tietysti kuinka herkkä on kestämään villalankaa. Molemmat kaulurit sopivat lapsille tai aikuisille. Joustava osuus kyllä antaa myöden. Yritin saada langat menemään loppuun mutta vihreästä jäi 2g ja valkoisesta 4g. Siis alunperin 50g:n keristä on kyse. Neuloin 3:n sukkapuikoilla resorin ja vaihdoin pitsineuleeseen pyöröpuikot.

Taaskaan en tehnyt ihan ohjeen mukaan kun en siitä virkkaamisesta niin välitä. Reunahan pitäisi virkkaamalla päätellä mutta minä neuloin. Olen vähän joka kauluriin tehnyt erilaisen reunan. Testannut vähän sitä ettei mene vallan kippuraan kun päätöskerros on tehty.

Mallihan on Pinterestistä ja sieltä jostain venäläiseltä sivustolta. Onneksi on selvä mallipiirros ja noiden merkkien selityksen olen saanut joltain ystävälliseltä ihmiseltä fb:n jostain neuleryhmästä.

5 kommenttia: